Hanke pohjautui tutkimuksen "Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen?" (Honkasalo, Souto & Suurpää 2007) tutkimustuloksille. Hankkeen tehtävänä oli viedä monikulttuurista nuorisotyötä käytäntöön kehittämällä arjen työkaluja ja nuorisotyöntekijöiden osaamista ja tietotaitoa. Teema-alueina hankkeessa olivat Monipuolinen ja monikielinen tiedottaminen, Nuorten keskinäisen dialogin tukeminen, Sitoutuminen rasisminvastaiseen työhön, Monitoimijainen yhteistyö ja Työyhteisön monikulttuurisen tietotaidon lisääminen.
Hanke oli yhdistelmä kehittämistä ja tutkimista. Kehittäjä-tutkijan tehtäviin kuului muun muassa käytäntöjen seuraaminen, niiden kirjaaminen ja niistä tiedottaminen. Hankkeen lähtökohtana oli nuorisotyön kenttä. Hankkeessa tutkimus yhdistettiin koulutukseen, ja hankkeen aikana järjestettiin koulutuksia ja seminaareja.
Hankkeen tutkija-koordinaattorina toimi VTT Veronika Honkasalo, joka on tutkimuksessaan keskittynyt tarkastelemaan erityisesti nuorisotyötä tasa-arvoon ja monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten kautta. Honkasalo on ollut mukana Nuorisotutkimusverkoston tutkimushankkeessa "Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen 2004-2007" ja Suomen Akatemian tutkimushankkeessa "Muuttuva kansalaisyhteiskunta. Monikulttuurisuus, nuoret ja kulttuurinen kansalaisuus Suomessa (2008-2010)".