Nuorisotutkimusseuran julkaisemassa Annettu, otettu, itse tehty – nuorten vapaa-aika tänään -teoksessa pureudutaan vapaa-ajan käytäntöihin nuorten ja nuoria hallinnoivien instituutioiden näkökulmasta.
Teosta kirjoittamassa ovat olleet myös Kanuuna-verkoston kehittämishankkeiden tutkijat Antti Kivijärvi (artikkeleissa Ystävyydet ja Nuorten tilat) sekä Tomi Kiilakoski (Nuorten tilat). Nuorten tiloja käsittelevässä luvussa on hyödynnetty myös Kanuuna-verkoston kehittämishankkeissa kerättyä aineistoa.
Sukupuoli, etnisyys, yhteiskuntaluokka ja asuinpaikka vaikuttavat nuorten vapaa-ajan viettotapoihin ja osallistumismahdollisuuksiin. Nuorten tilat -luvussa tarkastellaan muun muassa sitä, miten kaikille nuorille tarkoitettuun tilaan voi syntyä osallistumisen esteitä.
”Nuorisotaloilla työntekijöiden tiedostettu ja tiedostamaton toiminta, muut nuoret, toimintakulttuuri, käytetyt symbolit ja pienet eleet tai virtuaalitilan tapauksessa tekniset esteet saattavat kaventaa toimintaa. Näiden syiden esiin kaivaminen ja niistä aika ajoin keskusteleminen ovat osa ammattimaista työotetta. Nuorisotyön ollessa kasvatuksellista toimintaa sen on samalla oltava kiinnostunut erilaisista toimintaa rajoittavista ehdoista, jotta sen rakentamat tilat olisivat mahdollisimman väljiä mahdollisimman suurelle joukolle.”
|