Harrastamisen Suomen malli – ideariihi hakemusta kirjoittaville 20.11. klo 12.00-13.30

Lähettänyt nuorisokanuunaV2 To, 11/12/2020 - 13:35

Pienten kuntien verkosto järjestämässä tilaisuudessa Liikunnan palvelupäällikkö Maria Kaikkonen esittelee Heinolan harrastemallia, jossa on onnistuttu ratkomaan harrastustoiminnan haasteita pienessä kunnassa. Keskustelussa etsitään yhdessä vastauksia siihen, millaisella mallilla voidaan vastata lasten ja nuorten tarpeisiin tai miten esimerkiksi koordinaatiota ja yhteistyötä kannattaa lähteä rakentamaan. Mukana keskustelussa on myös Lahden kaupungin harrastekoordinaattori Tiia Bucovschi.

Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallin pilottihaussa 3.11.–2.12.2020 haetaan mukaan kuntia, jotka ovat valmiit käynnistämään mallin mukaisen harrastustoiminnan alkuvuodesta 2021. Lisätietoja Suomen mallista saa Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.

Ilmoittaudu mukaan ideariiheen, niin saat sähköpostiisi Teams-osallistumislinkin. Ilmoittaudu tästä.

Lisätietoja

Anna-Kaisa Vihersalo
suunnittelija
Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna
p. 044 482 6220
anna-kaisa.vihersalo@lahti.fi

Palaa takaisin