Tervetuloa Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Kanuunan sivuille!
Ajankohtaista
Perjantaina 4. kesäkuuta vietetään kaikkien aikojen ensimmäistä ammattiaikuisten päivää. Ammattiaikuiset ovat nuorisotyön ammattilaisia, joille teemapäivä koulujen päättäjäispäivän aattona on myös kevään kiireisin työpäivä.
Päivän…
Kanuuna järjestää verkkokeskustelutuokioita nuorisotyön ammattilaisille. Valitse sinua kiinnostavat ja tule mukaan keskustelemaan vertaisten kesken!
Joustavan perusopetuksen jopo-ohjaajien keskustelutuokio järjestetään Osaajat…
Julkisissa tiloissa nuorisotyötä tekevien verkostotapaaminen järjestetään Teamsissä tiistaina 8. kesäkuuta kello 12.00–14.00.
Myös Kauppakeskusnuorisotyön verkostona tunnetun vertaisverkoston tapaamisessa vierailevat Pelastakaa…
Aikavälillä 1.1.2020–30.4.2021 kirjauksia Lokikirjaan on tehty yli 60 000, kirjattuja toimintatunteja yli 200 000 ja osallistumiskertoja yli 3 000 000. Ei hassummin väliaikaiselta nuorisotyön tilastointityökalulta ja sitä käyttäneiltä 57…
Kampanjoimme somessa kunnallisen nuorisotyön ja erityisesti sen ammattitaitoisten tekijöiden puolesta kesäkuun loppuun saakka, huilimme heinäkuussa ja jatkamme taas syksyllä. Kampanjan onnistumisen kannalta kaikkien osallistuminen on…