Ilmoita kunta kyselyihin 11.10. mennessä

Lähettänyt nuorisokanuunaV2 To, 10/05/2023 - 09:43

Kanuuna tarjoaa kuntien nuorisopalveluiden käyttöön kaksi toteutusta vaille valmista kyselyä. Toinen kysely on suunnattu toimintaan osallistuville nuorille ja toinen toimintaan osallistumattomille nuorille, aikuisille ja yhteistyökumppaneille.

Kyselyt, toisen tai molemmat, saa käyttöönsä ilmoittautumalla mukaan valtakunnalliseen toteutukseen nuorisopalveluista vastaavan tai hänen valtuuttamansa henkilön toimesta. Kuntien ilmoittautumiselle on toivottu pidempää aikaväliä, joten ilmoittautumisaikaa on jatkettu keskiviikkoon 11.10. saakka.

Kyselyihin kerätään vastauksia kuntien toimesta 16.10.–19.11. Ennen sitä kukin kunta saa Kanuunasta ohjeistusta ja kyselylinkit toteutusta varten. Omat vastauksensa valmiina raportteina kunnat saavat vastausajan päätyttyä noin kahden viikon kuluessa. Toimintaan osallistuvien vastauksista tehdään myös valtakunnallinen koonti, joka on myöhemmin kaikkien saatavilla. Kyselyt ovat osa Kanuunan koostamaa Kyllin hyvän nuorisotyön arviointipakettia.

Toimintaan osallistuvien nuorten kysely

Kysely toteutetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Viimeksi mukana oli 75 kunnan 303 nuorisotilaa. Kyselyyn vastasi 7003 nuorta. Kyselyn tavoitteena on saada vertailukelpoista ja kunnallisen nuorisotyön kehittämistä palvelevaa tietoa vuosittain. Vastauksia hyödynnetään paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Ilmoita kuntasi toimintaan osallistuvien nuorten kyselyyn.

Kuntalaiskysely

Toimintaan osallistumattomien kysely eli Kuntalaiskysely toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa. Kyselyn avulla kunta voi kartoittaa kuntalaisten mielikuvia nuorisotyöstä ja selvittää syitä siihen, miksi toimintaan ei osallistuta.

Ilmoita kuntasi Kuntalaiskyselyyn.

Lisätietoja

Kysymyksiin vastaa

Juha Leskinen
suunnittelija
Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna / Kanuuna-verkosto
p. 044 482 6310
juha.leskinen@lahti.fi

Palaa takaisin